Umpihankeen

Tänä "talvena" oikea talvi jäi meiltä aika vähiin kiitos tiiviin matkatahdin ja Etelä-Suomen outojen sääolojen, mutta yhdeksän kuukauden päätteeksi oli onneksi vielä suunniteltuna paluu Lapin keväthangille, joten suksille päästiin tänäkin vuonna. Viimeksi Lapista lähtiessä oli ruska parhaimmillaan ja syyspäiväntasaus teki tuloaan, ja nytkin etelässä autoa pakatessa talvifiilikset olivat lämpimien kevätpäivien jäljiltä aika hukassa, joten päivän ajomatkan jälkeen olikin jotenkin maagista löytää itsensä keskeltä kovinta talvea ja korkeita kinoksia.

Reissun ensimmäisenä etappina oli Kiilopää ja Koilliskairan erämaat, ja tavoitteena kierrellä metsiä ja tuntureita neljän päivän ajan umpihankeen hiihdellen. Vaellusseurana meillä oli jälleen Pekka, jonka kanssa on monta muutakin reissua taitettu, viimeisimmäksi Kevon kierros viime syksynä, ja vaelluskamat pakattuina suuntasimme siis kohti koskemattomia hankia ja erämaan rauhaa. Melkein kuin tilauksesta sää muuttui heti reissun aluksi todella talvikseksi ja kauan kaivattua talvifiilistä oli tarjolla yölämpötilojen painuessa -30 asteen alapuolelle, mutta päivisin aurinkoisessa ja lähes tyynessä kevätsäässä kelpasi hiihdellä, ja kelit olivat lähes niin täydelliset kuin talvivaellukselle voi vain toivoa.

Talvivaelluksen ehdottomana etuna on se, että hankia pitkin matka taittuu mukavasti hankalammassakin maastossa lumen peittäessä pahimmat kivikot ja suot alleen, ja reittiä valitessa tulee helpommin suunnattua syrjäisemmillekin alueille joilla ei kuivan maan aikaan useinkaan tule kuljettua. Meillä reitti suuntasi aluksi Lankojärvelle, sieltä koskemattomien metsien ja Lupukkapään ylänköjen kautta Luirojärvelle, ja edelleen metsien halki Tammakkolammelle ja takaisin lähtöpisteeseen. Monta aiemmin käymättä jäänyttä paikkaa tuli nyt siis kierrettyä, ja umpihankisuunnistukset Lupukkapään ja Tammakkolammen suuntiin olivat ehdottomasti reissun rankimpia mutta myös hienoimpia osuuksia. Varsinkin maisemat Lupukkapään ylängöltä olivat arktisessa karuudessaan kaiken vaivan arvoiset, ja saapuminen pitkän päivän päätteeksi Tammakkolammen pikkuiselle kammille sai matalankin majan tuntumaan ruhtinaalliselta.

Lupukkapään ylängöllä maisemat olivat varsin arktiset

Lupukkapään huipulta on mahtavat maisemat Sokostille ja Luirolle

Alaspäin matka taittui mukavasti lasketellen

Muita hienoja hetkiä olivat tietysti löylyt Luirojärven tunnelmallisessa erämaasaunassa revontulten loistaessa taivaalla, huippuunsa viritetyt illallismenut poronfileineen ja punaviineineen, ja tietysti lukuisat tunnit lumisissa metsissä ja aurinkoisilla tuntureilla vain riekkojen huutojen ja pakkaslumen rahinan rikkoessa täydellisen hiljaisuuden. Matkaa kertyi yhteensä noin 80 kilometriä, ja muita kulkijoita kairassa oli odotettuakin vähemmän, kämppien vieraskirjojen perusteella lähinnä vain ulkomaalaisia vaellusporukoita silloin tällöin. Meitä se ei kuitenkaan haitannut, päin vastoin. Sitä siis saatiin mitä lähdettiin hakemaan - kunnon talvea ja erämaan rauhaa!