Tilinpäätös

Tässä se nyt sitten oli. Yhdeksän kuukauden sapatti. En uskonut että tämä päivä koittaisi koskaan, mutta huomenna palaamme töihin. Mitä tästä sitten jäi käteen, 2116 valokuvan lisäksi?

Tietysti uskomattoman upeita kokemuksia ja muistoja, joihin varmasti tulee palattua ja uppouduttua monen monituiset kerrat. Ja vaikka tämän loman yksi tarkoitus oli tyhjentää bucket listiä, niin siihen tuli kyllä lisää täytettä ja uusia kohteita vähintään samalla mitalla. Emme löytäneet itsestämme tai maailmasta mitään mullistavia uusia totuuksia, mutta kyllä se pienellä tavalla muuttaa moniakin ajatuksia, kun reissaa paljon ja näkee ja kokee uskomattoman upeaa luontoa ja kummallisia kulttuureita omin silmin. Olen selvästi hipimpi kuin 9 kuukautta sitten, tosin koska lähtötaso oli huomattavan ei-hippi, ei nykyinenkään taso yllä solmuvärjättyihin vaatteisiin asti ;)

 

Uusi-Seelanti varasi itselleen erityisen paikan sydämistämme

 

Sisäiset hippimme saavatkin hetken sulatella tästä matkailusta seurannutta hiilijalanjälkeä, koska vaikka matkaa taittui jalkapatikallakin erilaisten vaellusten muodossa yhteensä 412 km, jouduimme turvautumaan autoon 14 310 kilometrin verran, ja lentokoneella tuli ajeltua suht huikeat 130 809 km, eli reilu kolme kertaa maapallon ympäri.

Kuten blogia lukemalla on saattanut huomata, reissumme ovat olleen melko sukelluspainotteisia. Sukelluksia onkin kertynyt yhdeksältä kuukaudelta 76 kpl, joiden aikana olemme puljanneet meren pohjassa yhteensä 3 vuorokautta ja 28 minuuttia.

Jos näillä ei saa akkuja ladattua, niin ei millään :) Töihin paluu tuntuukin pienestä luonnollisesta ahdistuksesta huolimatta ihan kivalta. Kaikkeen kyllästyy aikanaan, ja vaikka tämä onkin ollut suurella varmuudella elämämme parhaat 9 kuukautta, niin tämä on ihan oikea aika siirtyä eteenpäin ja kohti uusia seikkailuita!

 

 

 

 

Äkäslompolo

Saariselän hiihtovaelluksen jälkeen siirryimme parisataa kilometriä länteen Äkäslompoloon hiihtelemään vielä rennosti viikoksi isin ja äidin kanssa. Äkäslompolossa on hyvä latuverkko, mutta mitään sellaista erämaan rauhaa kuin Kiilopäältä täältä ei kyllä löydy. Väkeä oli laduilla välillä kuin Aleksanterinkadulla Hullujen päivien aikaan, ja kahvilohin ei meinannut mahtua sisään. Hiihtomaastot ovat silti niin kivat, että täällä hiihtelee mielellään viikon, varsinkin kun illalla on niin mukava rentoutua saunan, hyvän ruuan, juoman ja telkkarin ääressä :)

 

Aakenustunturin huipulta näkyy mm. Ylläs ja Lainio -tunturit

 

Pari tunturia tuli täälläkin valloitettua. Aakenustunturin laella kulkeva reitti on yksi hienoimmista hiihtoreiteistä. Huipulta näkee yhtäaikaa Ylläs, Pallas ja Levi -tunturit, ja alaskaan ei tarvitse heti tulla, sillä tunturi on valtavan pitkän puikulan muotoinen, niin että laella voi hiihdellä kilometri tolkulla. Toinen mukava tunturinylitysreitti kulkee Kesänkitunturin yli. Nousu tapahtuu erittäin jyrkkää Pirunkurua pitkin, jossa välillä kulku muistuttaa enemmän vuoristokiipeilyä kuin hiihtämistä. Laella oli tällä kertaa myös varsin arktiset olosuhteet, ja hetken saattoi kuvitella olevansa etelänavalla tuulen tuiskutessa vähintään 20m/s.

 

 

Tämä olikin suorastaan kertakaikkiaan viimeinen reissu yhdeksän kuukauden lomallamme; maanantaina suuntaamme kohti uutta seikkailua nimeltä työt :)

 

Huipulla tuulee!

 

Umpihankeen

Tänä "talvena" oikea talvi jäi meiltä aika vähiin kiitos tiiviin matkatahdin ja Etelä-Suomen outojen sääolojen, mutta yhdeksän kuukauden päätteeksi oli onneksi vielä suunniteltuna paluu Lapin keväthangille, joten suksille päästiin tänäkin vuonna. Viimeksi Lapista lähtiessä oli ruska parhaimmillaan ja syyspäiväntasaus teki tuloaan, ja nytkin etelässä autoa pakatessa talvifiilikset olivat lämpimien kevätpäivien jäljiltä aika hukassa, joten päivän ajomatkan jälkeen olikin jotenkin maagista löytää itsensä keskeltä kovinta talvea ja korkeita kinoksia.

Reissun ensimmäisenä etappina oli Kiilopää ja Koilliskairan erämaat, ja tavoitteena kierrellä metsiä ja tuntureita neljän päivän ajan umpihankeen hiihdellen. Vaellusseurana meillä oli jälleen Pekka, jonka kanssa on monta muutakin reissua taitettu, viimeisimmäksi Kevon kierros viime syksynä, ja vaelluskamat pakattuina suuntasimme siis kohti koskemattomia hankia ja erämaan rauhaa. Melkein kuin tilauksesta sää muuttui heti reissun aluksi todella talvikseksi ja kauan kaivattua talvifiilistä oli tarjolla yölämpötilojen painuessa -30 asteen alapuolelle, mutta päivisin aurinkoisessa ja lähes tyynessä kevätsäässä kelpasi hiihdellä, ja kelit olivat lähes niin täydelliset kuin talvivaellukselle voi vain toivoa.

Talvivaelluksen ehdottomana etuna on se, että hankia pitkin matka taittuu mukavasti hankalammassakin maastossa lumen peittäessä pahimmat kivikot ja suot alleen, ja reittiä valitessa tulee helpommin suunnattua syrjäisemmillekin alueille joilla ei kuivan maan aikaan useinkaan tule kuljettua. Meillä reitti suuntasi aluksi Lankojärvelle, sieltä koskemattomien metsien ja Lupukkapään ylänköjen kautta Luirojärvelle, ja edelleen metsien halki Tammakkolammelle ja takaisin lähtöpisteeseen. Monta aiemmin käymättä jäänyttä paikkaa tuli nyt siis kierrettyä, ja umpihankisuunnistukset Lupukkapään ja Tammakkolammen suuntiin olivat ehdottomasti reissun rankimpia mutta myös hienoimpia osuuksia. Varsinkin maisemat Lupukkapään ylängöltä olivat arktisessa karuudessaan kaiken vaivan arvoiset, ja saapuminen pitkän päivän päätteeksi Tammakkolammen pikkuiselle kammille sai matalankin majan tuntumaan ruhtinaalliselta.

Lupukkapään ylängöllä maisemat olivat varsin arktiset

Lupukkapään huipulta on mahtavat maisemat Sokostille ja Luirolle

Alaspäin matka taittui mukavasti lasketellen

Muita hienoja hetkiä olivat tietysti löylyt Luirojärven tunnelmallisessa erämaasaunassa revontulten loistaessa taivaalla, huippuunsa viritetyt illallismenut poronfileineen ja punaviineineen, ja tietysti lukuisat tunnit lumisissa metsissä ja aurinkoisilla tuntureilla vain riekkojen huutojen ja pakkaslumen rahinan rikkoessa täydellisen hiljaisuuden. Matkaa kertyi yhteensä noin 80 kilometriä, ja muita kulkijoita kairassa oli odotettuakin vähemmän, kämppien vieraskirjojen perusteella lähinnä vain ulkomaalaisia vaellusporukoita silloin tällöin. Meitä se ei kuitenkaan haitannut, päin vastoin. Sitä siis saatiin mitä lähdettiin hakemaan - kunnon talvea ja erämaan rauhaa!