Galapagos

Sukellan pohjaan kuvaamaan meriruohoa laiduntavaa kalaparvea, ja nousuun kääntyessäni olen törmätä kuin tyhjästä ilmestyneeseen merikilpikonnaan. Hetkeä myöhemmin kaksimetrinen valkoevähai lipuu tyynesti ohitse, ja sitä seuratessani törmään kahteen seurankipeään merileijonaan jotka vähääkään ujostelematta pyytävät mukaansa leikkimään. Rannalla jatkuu sama tahti: pelikaanit, fregattilinnut, leguaanit ja hassut sinijalkaiset suulat jatkavat kaikessa rauhassa arkirutiineitaan välittämättä vain parin metrin päässä seisoskelevista vierailijoista, ja välillä vierailija joutuu väistämään kun polulla aurinkoa ottavat hylkeet eivät liikauta eväänsäkään tilaa tehdäkseen.

Galapagos on paratiisi! Elämä tuntuu siltä kuin olisi astunut suoraan sisään luontodokumenttiin jossa jokaisen mutkan takana odottaa jotakin uutta ja ihmeellistä. Eläimet ovat pelottomia koska niiden luontaiset viholliset jäivät taakse elämän aikanaan rantautuessa Galapagokselle vuosimiljoonia sitten, ja alueen status kansallispuistona 1950-luvulta lähtien on varmistanut eläimille häiriintymättömät elinolosuhteet.Varsinkin merielämä on Galapagossaarilla käsittämättömän runsasta, ja yhden pienen kallioisen rantakaistaleen alueella voi helposti bongata pingviineitä, rauskuja, merileijonia, haita, merikilpikonnia ja lukemattomia kalalajeja. Merimatkojen aikana taas saa usein ihailla delfiineitä ja valtavia paholaisrauskuja jotka loikkivat ilmaan loiseläimiä karkottaakseen, ja hyvällä onnella kiikariin saattaa osua myös aluelle vuosi toisensa jälkeen vaeltavia valaita.

Pelikaani sukeltaa

Blue footed booby

Galapagos penguins

Saaria ei ole kuitenkaan aina pidetty paratiisina. Historiatiedon mukaan saaret ensimmäisenä löytänyt Panaman arkkipiispa kuvitteli löytäneensä maanpäälisen helvetin ja nimesi saaret kirotuiksi. Kaikkialla oli vain kuivaa ja elotonta laavakenttää, merestä nousi "lohikäärmeitä" ja maata hallitsivat jättimäiset kilpikonnat. Saarten maisemia katsellessa on kyllä tavallaan helppo ymmärtää piispan kauhu: Saarten historia on varsin nuori ja maisemaa hallitsevat tulivuoret ja niiden ympärilleen levittämät laavakentät, eläimistö on omalaatuista ja outoa, ja satojen merileguaanien muodostamat yhdyskunnat ovat itsessään melko hurja näky.

Maaleguaani

Merileguaani

Fernandinan laavakenttää

Saarten luonto on monella tapaa erityislaatuinen. Ensimmäiset tuliperäiset saaret kohosivat merestä vain noin 3 miljoonaa vuotta sitten ja ovat sittemmin liikkuneet mannerlaattojen liikkeen mukana satoja kilometrejä kaakkoon tehden tilaa uusien saarten synnylle. Läntisin saari, Fernandina, on puolestaan vain reilut puoli miljoonaa vuotta vanha, ja vulkaaninen toiminta jatkuu alueella edelleen. Aivan erityinen merkitys on kuitenkin merivirroilla. Galapagoksella kohtaavat neljä merivirtaa, joiden mukana elämä on saapunut saarille ja jotka yhä nykyään pitävät yllä alueen runsasta merielämää. Kylmä Humboltinvirta toi aikanaan mukanaan pingviinit etelästä ja tuo vuosittain annoksen kylmää vettä ja sumuisen garua-kauden touko-marraskuussa. Lämmin Panamanvirta taas kuljetti mukanaan merileijonat Kalifornian rannikolta ja tuo kesäisin helteisen ja kostean ilmanalan tullessaan.

Leikkisiä merileijonia

Pingviini vauhdissa

Oma matkamme Galapagokselle osui näiden kahden kauden väliin. Tänä vuonna garua alkoi väistyä jo lokakuussa, joten aamusumuja lukuunottamatta sää oli joka päivä aurinkoinen ja lämmin mutta merielämä silti vielä viileiden vesien myötä aktiivisimmillaan. Matkaa taitettiin moottorijahdin kyydissä ja reitti suuntasi läntisille saarille poiketen Santiagon, Bartholomen, Isabelan, Fernandinan, Santa Cruzin ja Seymourin saarilla. Päivärutiiniin kuului yleensä 1-2 rantautumista saarille maaelämää ihmettelemään ja rantautumisten välissä reilusti aikaa snorklaamiseen ja vapaasukellukseen.

"Liveaboard" osoittautui ehdottomasti parhaaksi tavaksi matkustaa Galapagoksella. Elämä laivalla on leppoisaa, aikaa ei kulu turhaan matkustamiseen kun siirtymät tapahtuvat yöaikaan, ja viikon aikana on mahdollista vierailla kaukaisimmillakin saarilla. Leppoisa laivaelämä toi reissun loppuun mukavaa luksusta ja kokemus oli myös huomattavasti rauhallisempi ja henkilökohtaisempi kuin vaellus täpötäydellä Inca Traililla. Galapagoksella poikkeaa vuosittain vain noin 180000 vierailijaa ja omassa ryhmässämme jäseniä oli vain 16, eli ruuhkista ei tällä osuudella ollut tietoakaan. Porukan ikärakenne tosin oli tyystin erilainen kuin Perussa: valtaosa Galapagokselle lentävistä vaikutti olevan jo vahvasti eläkeiän paremmalla puolella ja nuorempia kävijöitä oli joukossa vain kourallinen. Kaikkia tuntui kuitenkin yhdistävän vahva kiinnostus luontoon, joten ikäeroista huolimatta porukka toimi hyvin yhteen.

Meidän paatti, Daphne

Kaiken kaikkiaan Galapagos nousi ehdottomaksi ykköseksi kaikista käymistämme hienoista paikoista. Sukeltelua 15 merikilpikonnan, parin merileijonan ja haiden seassa on hyvin vaikea haastaa! Parasta matkalla olikin snorklaaminen: merielämä on ehkä vieläkin hienompaa ja kiehtovampaa kuin maanpäälliset tallaajat. Puerto Egasissa juuri merestä noussutta Lilliä lainaten: "This was the single most awesome experiene of my life!"

Sally Lightfoot Crab

Galapagos Giant Tortoise