Kevo

Kevo on jännä paikka. Alue on yksi Suomen kuivimmista, ilmasto on mantereinen, maisemat enimmäkseen lähes tundraa muistuttavaa avotunturia ja koko komeutta halkoo paikoin yli 100 metriä syvä Suomen suurin kanjoni jonka maanjäristys on repinyt maisemaan joskus 70 miljoonaa vuotta sitten. Puistoa kohti ajaessa mäntymetsä loppuu jo jossain Kielajoen sillan jälkeen mutta kanjonin mikroilmastossa mänty viihtyy uudelleen vielä paljon pohjoisemmassa. Suomen mittakaavassa varsin jännä paikka siis, ja jälleen yksi paikoista joissa on jo pitkään pitänyt ehtiä poiketa.

Matkaan lähdettiin sopivasti parhaaseen ruska-aikaan syyskuun toisella viikolla ja lisävahvistukseksi osastoon saatiin mukaan Pekka, jonka kanssa on monta muutakin reissua tullut taitettua ja jonka kanssa Kevon reissua on jo monta vuotta haikailtu. Reitin alku vei Sulaojalta Luomusjärviä halkovaa kannasta pitkin kohti kanjonin alkupäätä ja syksy tarjosi parastaan - matkaa taitettiin aurinkoisessa säässä ruskan hehkuessa komeimmillaan ja lämpötilat ylsivät parina ensimmäisenä päivänä parinkymmenen asteen kesäisiin lukemiin jollaisia ei normaalina syyskuuna enää Kevon leveysasteilla koeta.

Luomusjärviltä reitti kiipesi yhä ylemmäs ja toisen päivän lounastaukoa vietettiin uskomattomissa maisemissa kanjonin reunalla. Illaksi matka jatkui Fiellun putoukselle jossa Lilli testasi uutta majoituskonseptia nukkuen yönsä halkoliiterissä.

Lounasravintolan terassi

Lilli ottaa lepiä

Fiellun putous

Fiellulta reitti kääntyi kohti Paistuntureja ja alueen korkeinta huippua Kuivia. Kuivin reitti oli selvästi vähemmän kuljettu ja omaa rauhaa löytyi aiempaa enemmän ja jostain syystä reitti vaikutti olevan myös koiraihmisten suosiossa - joka toisella vastaantulijalla näytti olevan muffe tai kaksi matkaseurana. Koiria enemmän meitä kuitenkin kiinnosti konjakki, joten Kuiville oli noustava jotta pullo saatiin korkattua.

Viimeistä iltaa vietettiin Ruktajärven rannalla, tällä kertaa tulilla kodassa yöpyen. Yö oli varsin kylmä ja taivasalla nukkuen makuupussien kestokyky tuli testattua, mutta viileydestä huolimatta viimeinen yö oli ehkä myös reissun hienoin. Erämaan hiljaisuuteen oli hyvä nukahtaa ja Lilli oli yöllä herätessään saanut katsella revontuliakin suoraan makuupussin hengitysreiästä - Pekan ja minun tietysti samaan aikaan nukkuessa. Aamulla pakattiin tavarat ja harpottiin viimeiset kilometrit kirpeässä pakkasaamussa kohti Sulaojaa jossa poikettiin vielä tarkastamassa Sulaojan lähteen saavutettavuus tulevia pohjoisen sukellusreissuja ajatellen. Kilometrejä reissussa kertyi lähemmäs 90 ja Kiilopäälle lepopäivää viettämään saapuessa jaloissa tunsi että vähän oli tullutkin käveltyä. Nyt perjantaipäivä lepoa ja sitten huomenna uudestaan kairaan!

Korkattiin vasta Kuivilla!

Viimeisen illan maisema