Lappi on mielentila

Jokin aika sitten telkkarista tuli Peltsin Lappi -niminen ohjelma, missä Peltsi hengaili Lapissa pidemmän aikaa ja yritti selvittää mikä siinä Lapissa on niin hienoa. Hän totesi lopulta että Lappi on mielentila. Tämä on ihan totta, ja kun siihen mielentilaan kerran pääsee, siihen haluaa aina takaisin. Lapissa elämä käy ihan eri kellotaajuudella kuin muualla. Kaikki etelän kiireet ja murheet unohtuvat, tai ainakin tuntuvat mitättömiltä kun istuu iltatulilla tai tunturin laella. Mielen valtaa rauha ja seesteinen olo kun vaeltaa päivästä toiseen karun kauniissa erämaassa kantaen kaiken mitä tarvitsee mukanaan.

Tällä reissulla päästiin kunnolla Mielentilaan kun jatkettiin Kevon viiden päivän vaellukselta vielä yhden lepopäivän jälkeen neljäksi päiväksi Koilliskairaan. Vaikka Kevo oli upea, on Koilliskaira ehkä vielä enenmmän sydäntä lähellä. Toisin kuin luonnonpuistossa, kansallispuistossa voi kulkea missä huvittaa jolloin tuntee ehkä enemmän olevansa kunnolla erämaassa. On ihanaa valita kartalta sopiva tunturi ja kiivetä sen päälle katselemaan maisemia. Tai istua joen varrella Paratiisikurussa keittelemässä lounasta.

Äiti ja isi olivat pitkään halunneet vaellukselle, joten he liittyivät seuraan tälle reissulle. Reittimme kulki Aittajärveltä Sarviojan kautta Muorravaarakkaan ja takaisin hieman eri reittiä. Ruska oli parhaimmillaan ja maisemat juuri niin upeita kuin muistimme vuosi sitten tekemästämme kevätreissusta. Uusiakin alueita ja tuntureita tuli valloitettua, kun kiipesimme Ukselmapäälle, mutta vanha lemppari tunturi Lumipää piti silti asemansa :)

Eläimiäkin bongattiin: Ukselmapään huipulla kiirunaparvi juoksenteli kivikossa pakoon karvatöppösissään, alatunturissa nähtiin puolestaan riekkoja, poroja ja korppeja.

Kiirunat asustaa ylätunturin avoimissa maisemissa

Mustikkaa oli niin paljon ja niin isoa, ettei olla koskaan nähnyt moista

Yhdeksän päivää luonnon keskellä oli rentouttavimpia kokemuksia vähään aikaan. Niin pitkässä ajassa alkoi jo muodostua rutiineita, ja tuli fiilis että tällaista tämä elämä on. En tiedä miten pitkään Lapissa pitäisi olla, että ei tuntuisi haikealta lähteä pois. Vaikka kyllä se sivistyskin ihan mukavalta taas tuntuu: vesiklosetti on hyvä keksintö.

Kevo

Kevo on jännä paikka. Alue on yksi Suomen kuivimmista, ilmasto on mantereinen, maisemat enimmäkseen lähes tundraa muistuttavaa avotunturia ja koko komeutta halkoo paikoin yli 100 metriä syvä Suomen suurin kanjoni jonka maanjäristys on repinyt maisemaan joskus 70 miljoonaa vuotta sitten. Puistoa kohti ajaessa mäntymetsä loppuu jo jossain Kielajoen sillan jälkeen mutta kanjonin mikroilmastossa mänty viihtyy uudelleen vielä paljon pohjoisemmassa. Suomen mittakaavassa varsin jännä paikka siis, ja jälleen yksi paikoista joissa on jo pitkään pitänyt ehtiä poiketa.

Matkaan lähdettiin sopivasti parhaaseen ruska-aikaan syyskuun toisella viikolla ja lisävahvistukseksi osastoon saatiin mukaan Pekka, jonka kanssa on monta muutakin reissua tullut taitettua ja jonka kanssa Kevon reissua on jo monta vuotta haikailtu. Reitin alku vei Sulaojalta Luomusjärviä halkovaa kannasta pitkin kohti kanjonin alkupäätä ja syksy tarjosi parastaan - matkaa taitettiin aurinkoisessa säässä ruskan hehkuessa komeimmillaan ja lämpötilat ylsivät parina ensimmäisenä päivänä parinkymmenen asteen kesäisiin lukemiin jollaisia ei normaalina syyskuuna enää Kevon leveysasteilla koeta.

Luomusjärviltä reitti kiipesi yhä ylemmäs ja toisen päivän lounastaukoa vietettiin uskomattomissa maisemissa kanjonin reunalla. Illaksi matka jatkui Fiellun putoukselle jossa Lilli testasi uutta majoituskonseptia nukkuen yönsä halkoliiterissä.

Lounasravintolan terassi

Lilli ottaa lepiä

Fiellun putous

Fiellulta reitti kääntyi kohti Paistuntureja ja alueen korkeinta huippua Kuivia. Kuivin reitti oli selvästi vähemmän kuljettu ja omaa rauhaa löytyi aiempaa enemmän ja jostain syystä reitti vaikutti olevan myös koiraihmisten suosiossa - joka toisella vastaantulijalla näytti olevan muffe tai kaksi matkaseurana. Koiria enemmän meitä kuitenkin kiinnosti konjakki, joten Kuiville oli noustava jotta pullo saatiin korkattua.

Viimeistä iltaa vietettiin Ruktajärven rannalla, tällä kertaa tulilla kodassa yöpyen. Yö oli varsin kylmä ja taivasalla nukkuen makuupussien kestokyky tuli testattua, mutta viileydestä huolimatta viimeinen yö oli ehkä myös reissun hienoin. Erämaan hiljaisuuteen oli hyvä nukahtaa ja Lilli oli yöllä herätessään saanut katsella revontuliakin suoraan makuupussin hengitysreiästä - Pekan ja minun tietysti samaan aikaan nukkuessa. Aamulla pakattiin tavarat ja harpottiin viimeiset kilometrit kirpeässä pakkasaamussa kohti Sulaojaa jossa poikettiin vielä tarkastamassa Sulaojan lähteen saavutettavuus tulevia pohjoisen sukellusreissuja ajatellen. Kilometrejä reissussa kertyi lähemmäs 90 ja Kiilopäälle lepopäivää viettämään saapuessa jaloissa tunsi että vähän oli tullutkin käveltyä. Nyt perjantaipäivä lepoa ja sitten huomenna uudestaan kairaan!

Korkattiin vasta Kuivilla!

Viimeisen illan maisema

Helsinki

Elokuun puolivälin jälkeen vapaa on alkanut oikeasti tuntua vapaalta. Kun keskellä viikkoa pyöräilee Korkeasaareen katsomaan eläimiä muiden kotiäitien ja hoitovapaalla olijoiden kanssa tai ajelee mökille iltapäiväruuhkassa perjanaifiiliksissä ja toteaakin äkkiä että päivähän on oikeastaan maanantai tajuaa että elämä voi olla aika erilaistakin mihin itse on tottunut viime vuosina!

Oikeastaan elo-syyskuun vaihde on ollut ehkä vapaan tähän asti mukavin vaihe. Kesäinen Helsinki on yksi parhaita paikkoja koko maailmassa ja kerrankin on ollut aikaa nauttia kaikista houkutuksista ajan kanssa ja tehdä se hyvin. Keskikesällä aika Helsingissä jäikin aika vähiin lomareissujen ja ennätyspitkien mökkeilyjen takia joten oli ihanaa kun Simmikselle, Hietsuun, Carusellin terassille, fillaroimaan Vuosaaren ja moneen muuhunkin vakipaikkaan ehti vielä uudelleen.

Kelien puolesta voi ainakin olla tyytyväinen siitä että sapattivapaa osui tälle vuodelle. Jos viime syksynä tuntui että kesä loppui jo heinäkuussa on tänä vuonna päin vastoin tuntunut että kesä jatkuu loputtomiin. Ensi viikolla odottaa tosin paluu Lappiin eli liian pitkään ei helteistä enää tarvinne kärsiä.

Fillaroidessa poikettiin Kallvikissa sota-ajan 'Vale Helsingissä' - pommikuopat on vielä näkyvissä.

Viapori Jazz ja Teppo Mäkynen ei pettäneet tänäkään vuonna!

Vesille lähdössä Pekan kanssa