Tomohon

Parin viikon intensiivisen sukellusputken jälkeen suunnattiin vielä muutamaksi päiväksi Tomohoniin Pohjois-Sulawesin sisäosiin huilaamaan ja tutustumaan aitoindonesialaiseen elämänmenoon maaseudulla. Marraskuu on sisämaassa sadekauden alkua, joten Bunakenin ja Lembehin aurinkoisen ja kuuman sään jälkeen pilvinen ja ajoittain melkein viileä sää tuntui erikoiselta. Sadettakin saatiin vihdoin, yhtenä päivänä jopa aamusta iltaan, jolloin vuorille kiipeilyn sijaan nautittiin hyvällä omallatunnolla lepopäivästä ja hieronnasta varsin edulliseen hintaan paikallisessa spassa.

Kuiviakin päiviä osui kuitenkin väliin, ja kauniilla säällä rannikkoa viileämpi ilmasto oli oikeastaan varsin ihanteellinen retkeilyyn lähiympäristössä. Yhtenä päivänä poikettiin katsomassa yhtä alueen lukuisista aktiivisista tulivuorista ja pulahdettiin uimaan kuumalla lähteellä jonkun paikallisen riisinviljelijän pellon laidalla, toisena päivänä lähdettiin omin päin tarkastamaan Google Mapsin paikkansapitävyyttä ja etsimään karttaan merkittyä vesiputousta. Kartassa tieltä näyttänyt ura oli tosiasiassa lähes kulkukelvoton kärrypolku, mutta parin tunnin kävelyn jälkeen putous kuitenkin löytyi viidakon keskeltä - tosin pari kilometriä kauempaa kuin Googlen kartalla mutta kuitenkin.

Maaseudulla kuljeskelu oli oikeastaan aika jännittävää. Monessa paikassa elämä tuntui sujuvan vielä aika samaa rataa kuin vuosikymmeniä sitten kanojen juoksennellessa vapaina pitkin katuja ja ihmisten toimittaessa askareitaan kiireettömän oloisina. Osa paikoista, kuten vesiputoukselle sademetsän halki johtanut kivilaatoitettu polku paviljonkeineen näyttivät joskus olleen loistossaan mutta tulleen sittemmin hylätyiksi ja unohdetuiksi viidakon keskelle.

Ehkä jännittävin ja oudoin kokemus oli kuitenkin pistäytyminen Tomohonin perinteisillä markkinoilla. Lauantaiaamuisin alueen asukkaat kokoontuvat markkinoille tapaamaan tuttuja, seuraamaan kukkotappeluja ja tietysti ostamaan herkkuja viikonlopuksi. Paikallisten käsitys "herkuista" on tosin venyvä käsite, joten ihan heikkohermoisille paikka ei kyllä sovi. Kanan lisäksi viikonlopun ruokalistalle voi sisällyttää myös koiraa tai lepakkoa, ja koska kaiken pitää olla tiestysti tuoretta, illallisen teilaus ja kalttaus polttolampulla tapahtuu ostajan odotellessa. Eläinten epäinhimillinen kohtelu tuntui ainakin meistä pahalta, tosin länsimainen tehomaatalous ei välttämättä ole juurikaan inhimillisempää, toiminta tapahtuu meillä vain poissa silmistä eikä torikojussa kaiken kansan keskellä. Hurjimmat kuvat jääkööt täällä kuitenkin jakamatta, menkää itse paikan päälle katsomaan jos haluatte.