Yosemitesta matka jatkui kohti etelää ja Los Angelesia jossa polut kohtasivat toisen Kaliforniaa kiertämässä olleen ystäväpariskunnan kanssa. Pari päivää kului vaihteeksi pidempien aamu-unien, autoilun ja leppoisan yhdessäolon merkeissä, ja kaikkia ennakkovaroituksia uhmaten LA osoittautui varsin kelvolliseksi kapungiksi. Päälimmäisenä mieleen jäivät moottoriteiden väleihin kätkeytyneet toinen toistaan viehättävämmät asuinalueet ja harjanteille rakennetut maisematiet. Mulholland Drive, Coldwater Drive, Sunset Boulevard ja monet muut tuliva päivien aikana tutuiksi - samoin kuin lukuisat valtatiet joita ajeltiin välillä oikeaan ja välillä väärään suuntaan.
Turistikohteista korkattiin ainoastaan Hollywood jossa oli pakko poiketa kuvaamassa kuuluisa kyltti aivan liian kaukaa ja tungeksimassa tuhansien turistien kanssa kadulla johon on liimattu tähtiä. Lilli sai itsensä kuvautetuksi Michael Jacksonin kanssa - omaksi saaliikseni jäi ihmetys siitä että William Shatner on saanut kadulle tähden lisäksi myös muistolaatan kädenjälkineen kaikkineen?
Jälkimmäisenä päivänä autoiltiin jälleen, tällä kertaa Getty Centeriin ja Getty Villaan. Kummallekin paikoista täydet pisteet maisemista ja arkkitehtuurista, hieman vähemmän pisteitä seinien sisään sullotuista tuhansista vaaseista ja vanhoista maalauksista. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää että Gettyn kokoelma on kyllä vaikuttava ja elämäntyönä hakee vertaistaan joten kumpikin paikka on ehdottomasti käymisen arvoinen jos sattuu olemaan kulmilla ja aikaa on muutama tunti ylimääräistä.
Santa Monicasta matka jatkui rantatietä kohti Malibu Beachia jossa juotiin vielä viimeiset drinkit kaveripariskunnan kanssa jonka jälkeen tiet kulkivat jälleen eri suuntiin. Meillä tie suuntasi rannikkoa pitkin kohti Santa Barbaraa jossa odotti reissun seuraava etappi, kolmen päivän sukellusreissu Channel Islands Marine Parkiin Truth Aquaticsin matkassa. Matkaseuraksi saimme parikymmentä Utahilaista sukeltajaa joiden charteroimaan reissuun hakkeroimme mukaan tuomaan kansainvälistä väriä.
Illalla poikkesimme rantaravintolaan syömään matkaseuramme kanssa ja ilta sujui mukavasti Suomesta kertoillen ja Utahin matkailuvinkkejä keräillen. Yön tullen palasimme alukselle nukkumaan, ja kun laiva aamuyöstä irrotti Santa Brabaran satamasta ja suuntasi kulkunsa kohti ensimäistä kohdetta, Santa Cruzin saarta, huomasi nopeasti että nyt oltiin valtamerellä. Aamulla kuullun mukaan aallot olivat olleet 5-6 metrisiä miltä ne vähintään tuntuivatkin punkan yöllisen heilahtelun perusteella. Merenkäynnistä huolimatta unta saatiin kohtuudella ja pahoinvointilääkkeen teho havaittiin onneksi varsin riittäväksi.
Aamulla heräsimme kauniiseen auringonpaisteeseen ja nautimme ensimmäisen laivan uskomattoman hyvistä aterioista - aamiainen oli uskomattoman hyvä ja monipuolinen ja loputkin tarjoilut seurasivat samaa linjaa. Vaikka laivamme ei ollut mikään luksusjahti, ruuat olivat ehdottomasti parhaat koko tähänastisessa reissussa!
Aamiaisen jälkeen latasimme Suomesta asti mukana raahatut 50 kiloa varusteita niskaan ja hyppäsimme mereen. Alueen kelppimetsiä oli odotettu pitkään, ja heti ensimmäinen sukelluskohde lunasti odotukset! Huonohkosta näkyvyydestä huolimatta sukeltaminen valtavien vihreiden kasvustojen lomassa tuntui uskomattoman hienolta ja elämääkin kelppien lomassa oli kiitettävästi.
Keli muuttui päivän mittaan kovemmaksi, ja päivän päätteeksi tarjolla oli draamaa kun laivamme joutui vastaamaan merihätään joutuneen purjeveneen avunpyyntöön. Paikalle saavuttaessa purjevene oli tuuliajolla vain vajaan neljännesmailin päässä rantakivikosta ja kannella pongoili sekalainen seurakunta oransseihin markettiliiveihin pukeutuneita purjehtijoita kaloja ruokkimassa. Vene onnistuttiin pitämään irti kivikosta kunnes myöhemmin paikalle saapunut merivartiosto otti tilanteen hallintaan. Episodin jälkeen matka jatkui Santa Cruzin tuulensuojan puolelle jonne ankkuroimme yön ajaksi.
Reissuun mahtui monenlaisia sukelluskohteita joista ehdottoman kärkipaikan lunasti 'Gull Rock' jossa sadat uteliaat merileijonat pitivät vahtia ja pulahtivat välillä aaltoihin tervehtimään tunkeilijota. Channel Islands todellakin oli maineensa veroinen ja kun kolmannen päivän iltana pakkasimme varusteet takaisin autoon oli selvää että tänne on pakko tulla vielä joskus uudestaan!
